Lähdimme unelmamatkalleni Lappiin maaliskuussa 2009 lentokoneella. Lensimme Helsingistä Rovaniemelle, jossa viivyimme kaksi päivää. Ylitin napapiirin ensi kerta elämässäni ja tapasin Joulupukin. Pukki jutteli kanssani, ja oli vähän tiukempi kuin käydessään meillä viime jouluna. Näin myös monta tonttua. Minä sain insuliinipumpun viime syksynä, joten minun ei tarvinnut toivoa sitä pukilta niin kuin olin suunnitellut. Insuliinipumppu olikin hyvä matkalla. Se toimi hienosti, mitä nyt kerran suoritimme pikaisen kanyylinvaihdon auton takapenkillä, mutta sattuuhan sitä!
Kävimme myös mielenkiintoisessa tiedekeskuksessa ja museossa Arktikumissa. Siellä näimme reissun ainoat revontulet. Rovaniemeltä jatkoimme autolla matkaa Kittilään ja Levin kauniisiin tunturimaisemiin. Oli mahtavaa, kun puhtaan valkoista lunta oli valtavasti. Olimme vuokranneet hienon kelomökin, jossa oli myös sauna ja takka sekä, minulle ja Hetti-siskolle, iso parvi nukkumista varten. Kävimme joka päivä saunomassa ja paistoimme takassa makkaraa sekä vaahtokarkkeja. Voi miten se oli mukavaa. Mökkielämä sopii minulle!
Viikko Levillä oli ikimuistoinen: monipuolista ulkona liikkumista ja sääkin suosi meitä. Aurinko paistoi kirkkaasti koko viikon ja pakkasta oli muutama aste.
Oli hyvä, ettei ollut liian kovia pakkasia. Sokerimittarikin ilmoitti vain yhden kerran, että on liian kylmä mitata. Pidin toki rinteessä sokerimittaria povitaskussa mummon kutomassa villapussissa. Olimme laskettelurinteessä joka päivä. Rinteet olivat uskomattoman pitkiä, ja maisemat olivat upeat. Minä hurjapää olisin laskenut mustatkin rinteet, mutta äiti ei päästänyt. Tunturin päälle oli hauskinta mennä gondolihissillä. Laskettelu oli sokereiden suhteen mielenkiintoinen laji. Yleensä liikunta laskee sokereitani rajusti, mutta laskettelu nosti ne korkealle, josta ne heti mökille tullessa tipahtivat alas. ilmeisesti minulla erittyi paljon adrenaliinia, joka nosti sokereita. Eikä ihme, kun laskin rinteet alas täyttä vauhtia kilpaillen siskon kanssa. Minä ja Hetti-sisko olimme yhden päivän lumilautakoulussa, ja se vasta oli vaikeaa, mutta opin jo lautailun alkeet. Hiihdimme myös perinteisillä murtomaasuksilla koko perheen voimin Immeljärven jäällä. Ladut olivat hienot ja suksi luisti hyvin. Hiihtäminen on lempilajini. Hiihdon lomassa herkuttelimme vohveleilla ja kermavaahdolla Immelkartanossa. Oli mukava herkutella, kun sokerit pysyivät hiihdon ansiosta alhaisissa lukemissa. Kokeilin lumikenkiä, ja niillä pääsi kulkemaan hienosti hangen päällä.
Kävimme Lapinkylässä, joka on tosi vanha porotila. Siellä pääsin Teron Tähtisilmä-poron kelkkaan. Pääsin myös taputtelemaan poroja, mutta muutaman hurjannäköisen sarvipään jätin rauhaan. Pääsin myös käymään huskyfarmilla, ja siellä husky-valjakon kyytiin. Siinä kahdeksan hurjan kovaa vauhtia juoksevaa husky-koiraa veti meitä pitkän kierroksen metsäpolkua pitkin. Ajoin isän kanssa vielä moottorikelkallakin, ja sain itse ohjata sitä, ja jopa painaa kaasua.
Rovaniemen lentokentällä tein vielä viimeiset kotitehtävät, jotka olin saanut koulusta mukaani. Tein kouluun myös Lapinmatkapäiväkirjan, joka onkin hieno muisto upeasta matkasta, kuin myös ostamani lapinpuukko, jonka terässä lukee Lenni. Diabetes ei haitannut matkaani lainkaan. Insuliinipumpun ja tehokkaan verensokerimittarin (joka lähettää lukemat suoraan pumppuun) ansiosta insuliinin annostelu ja verensokerin mittaaminen sujuivat helposti. Lisäksi huolehdimme, että minulla oli aina evästä mukana. Matka oli kaikin puolin onnistunut, ja olen kovin iloinen voitostani samoin kuin koko perhe, joka pääsi kanssani nauttimaan voitostani. Sain toteuttaa unelmani, ja ihastuin Lappiin niin, että varmasti matkustan sinne uudelleen.
Tämän voiton ansiosta on tuntunut suorastaan mukavalta, että minulla on diabetes, enhän olisi muuten edes voinut osallistua tähän kilpailuun.
Miljoonat kiitokset Bayerille ja kaikille äänestäjilleni!
Terveisin, Lenni