Unelmana maratonjuoksu Honolulussa
Kirjoitin DreamFund-kilpailuun vuoden 2005 syksyllä. Unelmani oli juosta maraton Honolulussa. En osannut vielä silloin aavistaa, mitä vuosi 2006 tuo tullessaan. Sain tietää voitostani heti vuoden alkumetreillä. Luulin pystyväni treenaamaan säännöllisesti ja tavoitteellisesti koko vuoden, mikä oli yksi osa unelmaani. Toisin kuitenkin kävi. Mieheni valmistui poliisiksi ja päätimme muuttaa takaisin Keuruulle keski-suomeen, mistä olemme kotoisin. Kaikki muuttoon liittyvä, asunnon remontti ja uuden työpaikan aiheuttama stressi vähensi motivaatiota juoksuharjoitteluun. Minun piti juosta 3 maratonia vuoden 2006 aikana. Helsingissä juoksin kesällä hyvän harjoitusmaratonin ja olin tyytyväinen kuntooni ja aikaani 4.20. Alkoi tuntua, että Honolulu olisi seuraava koitos ja 10.s maraton saisi olla vasta vuonna 2007 Tukholmassa.
Vihdoin koitti joulukuun 2.päivä jolloin lähdimme reissuun mieheni kanssa. Ennen Honoluluun menoa olimme Los Angelesissa muutaman yön ja tutustuimme sen paikan ihmeisiin. Havaijille saavuttuamme, saimme alkaa nauttia leppeästä ilmastosta ja rennosta elämästä, mikä on saarelle tyypillistä. Kuitenkin tietty tavoite oli koko alkuloman mielessä, kaikkialla näkyi tuleva maratontapahtuma. Reissun hienoimpia kokemuksia olivat aamulenkit klo 6, jolloin starttasimme muiden juoksijoiden mukaan Tyynen valtameren rannalle. Siellä harjoittelivat Kenialaiset huippujuoksijat, Japanilaiset maratonryhmät ja kaikki muut maratonille tähtäävät, oli hienoa kuulua tähän joukkoon.
Vihdoin koitti joulukuun 10:s päivä ja amulla klo 5 oli maratonstartti. Aikainen herääminen ei tuottanut vaikeuksia, sillä emme olleet sopeutuneet oikein paikalliseen aikaan ja heräsimme muutoinkin aikaisin. Maratonpäivänä herätys oli klo 2.30, pitihän sitä jotain vielä syödäkin ennen koitosta, vaikka yleensä juuri ennen maratonia ei mitään nautita. Verensokerikin oli alhainen, 2.6mmol ja ajattelin mitähän tästä oikein tulee. Perusinsuliinia pistin puolet ja loput vasta juoksun jälkeen.
Hotellista oli muutaman kilometrin kävelymatka starttipaikalle. Yö oli lämmin ja pystyimme kävelemään pelkässä juoksuasussa paikalle. Aluksi oli vain muutama ihminen, mutta joukko suureni suurenemistaan. Kaikki halusivat maratonille, juoksemaan tai kannustamaan. Paikalla oli kuuluttajan mukaan n. 29.000 juoksijaa valmiina aloittamaan maratonin. Startti tapahtui ilotulituksen saattelemana ja matka sai alkaa. Alku meni mukavasti hidasta vauhtia, koska ihmismassa oli niin valtava. Aamuinen syöminen ja juominen kostautuivat jo 10 km kohdalla. Piti pysähtyä wc-käynnille ja ainakin 2000 juoksijaa meni ohi. Onneksi itsellä ei nyt ollut aikatavoitteita, vaan tarkoitus oli nauttia maratonista koko rahan edestä. Ilmasto oli yöllä ihanteellinen juoksuun. Pelko kuumuudesta ja ilman kosteudesta ei ainakaan tällä kertaa ollut aiheellista. Kuumuus tuli vastaan niillä osallistujilla, jotka viihtyivät reitillä vielä pidempään kuin minä ja mieheni. Parhaimman nautiskelijan aika oli 15:40:08 ja kiireimmin maratonin halusi suorittaa Etiopialainen Ambesse Tolossa ajalla 2:13:42. Matkalla oli yleisöä ja kannustusta. Paikalliset ihmiset olivat viritelleet suihkuja juoksijoille. Oli siellä muutama kellaribändikin soittamassa järjestäjien viihdykkeen lisäksi. Juoksin ensimmäistä kertaa mieheni kanssa ja hyvin hän jaksoi minua tsempata, vaikka välillä yrittikin vauhtia vähän liiaksi lisätä. Yhdessä tulimme maaliin ja saimme simpukoista tehdyn korun kaulaamme. Lähdimme tavoittelemaan 4.30 aikaa, mutta ajaksi tuli 4:39.32. Honolulun maraton taitaa olla enemmänkin sellainen rento juoksutapahtuma, missä ei aivan viimeisiä puristeta. Siellä voi melkein kuka tahansa suorittaa maratonin, koska siellä ei oteta reitiltä pois vaan kaikki saavat tulla maaliin vaikka aika painuisi yli 6 tunnin. Erikoisuutena oli myös se, että lapsetkin saivat juosta maratonin. Meitä se kyllä vähän hirvitti, mutta niinpä joku 12-vuotias meni ainakin meidän ohi jossain 30 km kohdalla. Näin myös matkalla Kanadalaisia juoksijoita, joiden paidoissa luki Team Diabetes Ascensia. Tarkoitus oli mennä juoksun jälkeen juttelemaan, mutta en maalialueella enää löytänyt heitä. Tuntui kuitenkin hyvältä, että en ollut yksin ainoa diabeetikko tapahtumassa ja diabeetikotkin voivat harrastaa tätä lajia.
Juoksun jälkeen menimme uimaan Tyyneen valtamereen ja nauttimaan olosta auringon alla. Tuntui aivan uskomattomalta, kun oli vielä aamupäivä ja oli juossut jo maratonin. Minulla eivät lihakset kipeytyneet ollenkaan, mies sen sijaan joutui vähän kärsimään. Hän ei ole tottunut viihtymään juoksussa yleensä näin pitkää aikaa. Kaupungilla näkyi muutaman seuraavan päivän aikana ylpeitä maratoonareita finisher -paita päällään ja simpukkakoru kaulassa. Matkan kohokohta oli nyt ohi ja aikaa oli nyt nauttia ehkä perinteisemmästä lomailusta.
Yksi haaveistani on ollut joskus päästä San Fransiscoon ja myös se toteutui tällä reissulla. Paluumatkalla olimme pari yötä siellä. Golden Gate siltaa emme valitettavasti nähneet sankan sumun takia, mutta kaupunki jätti muuten sellaisen vaikutuksen, että sinne pitää joskus vielä palata vähän pidemmäksi aikaa.
Lopuksi kiitos kaikille äänestäjilleni, jotka uskoitte unelmaani ja Bayerille, kun teitte sen mahdolliseksi. Toivon, että unelmani sai muutaman muunkin diabeetikon kiinnostumaan kestävyyskuntoilusta ja antoi heille uskoa, että pystymme siihen samaan kuin terveetkin!