Rakkaalla lapsella on monta nimeä, sanotaan. Myös tyypin 1 diabetesta kutsutaan useilla nimillä, vaikka rakkaaksi lapseksi sitä tuskin voi sanoa. Koska sairaus yleensä puhkeaa lapsilla ja nuorilla aikuisilla, sitä on aiemmin kutsuttu nuoruusiän diabetekseksi. Ja koska 1-tyypin diabetes tarkoittaa jatkuvaa kehon ulkopuolisen insuliinin tarvetta, on sitä kutsuttu myös nimityksellä insuliinista riippuvainen diabetes.
Tyypin 1 diabetes on niin kutsuttu autoimmuunisairaus, jossa kehon oma puolustusjärjestelmä hyökkää haiman insuliinia tuottavien beetasolujen kimppuun. Taipumus sairastua tyypin 1 diabetekseen on periytyvä. Siitä, mitä tapahtuu kun keho hyökkää itseään vastaan on paljon tutkimustietoa. Sen sijaan on epäselvää, mikä laukaisee hyökkäyksen. Syyksi on esitetty kaikkea viruksista, stressistä ja juomaveden happamuudesta aina vauvan lehmänmaidon juomisen aloittamisen ajankohtaan.
Tyypin 1 diabetes puhkeaa useimmiten ennen 30. ikävuotta, mutta se voi puhjeta jopa 70-vuotiaailla. Oireina ovat kova jano, usein toistuva virtsaamistarve, kuivat limakalvot, laihtuminen ja päänsärky. Nämä oireet ilmaantuvat vasta, kun kehon kyky tuottaa insuliinia on vähentynyt n. 80 %. Jatkuvasti lisääntyvä insuliinin puute estää sokeria pääsemästä vereen ja solut ”näkevät nälkää”. Ruuan hiilihydraateista muodostuva sokeri kasautuu vereen. Samanaikaisesti myös maksa päästää sokeria verenkiertoon, sillä solut tarvitsevat energiaa. Tästä seuraa, että verensokeri nousee ja keho alkaa polttaa rasvaa – siitä johtuu laihtuminen.
Tyypin 1 diabetesta hoidetaan aina ruiskulla, kynällä tai pumpulla annosteltavalla insuliinilla. Insuliinin tarve vaihtelee päivittäin riippuen ruokailusta, liikunnasta ja esimerkiksi muusta sairaudesta. Diabeetikon täytyy mitata verensokerinsa säännöllisesti pystyäkseen annostelemaan insuliinin määrän oikein eri vuorokauden aikoina.
Lähteet:
Ragnar Hanås: Type 1 diabetes. NKS-forlaget 2002.
Gunn Helene Arsky: Barn & diabetes. Cappelen 2006