Bayer Diabetes Care

Diabetes ja raskaus

Toive saada oma lapsi on yhtä suuri diabeetikkonaisilla kuin muillakin naisilla. Uudet tutkimukset osoittavat, että diabeetikon synnyttämällä lapsella on vielä paremmat mahdollisuudet selviytyä kuin terveiden naisten synnyttämillä lapsilla.

Ennen raskautta
Jos sairastat diabetesta ja suunnittelet raskautta, sinun pitää yhdessä lääkärisi kanssa tehdä suunnitelma verensokerisi vakiinnuttamiseksi. Pitkäaikaissokerin (HbA1c) pitäisi olla alle 7,5 % muutaman kuukauden ajan jo ennen hedelmöitystä. Ennen aterioita verensokeritason tulisi olla 4-6 mmol/l ja aterian jälkeen alle 8,0 mmol/l. Raskauden suunnitteluvaiheessa hoitotasapainon lisäksi tarkistetaan silmänpohjien ja munuaisten kunto sekä verenpaineen taso. Lääkäri määrää yleensä myös foolihappoa, jota syödään raskauden alkuun saakka ja 12 ensimmäistä raskausviikkoa. Ennen raskautta tarkistetaan yleensä myös ruokatottumukset yhdessä ravitsemusterapeutin kanssa.

Sokeritasapaino
Sikiön normaali kasvu ja hyvinvointi edellyttävät koko raskauden ajan hyvää sokeritasapainoa. Verensokeria tulee sen vuoksi mitata ennen ja jälkeen aterioiden sekä aamulla herätessä ja ennen nukkamaan menoa. Alkuraskauden aikana taipumus mataliin verensokereihin lisääntyy. Siihen voivat vaikuttaa pyrkimys hyvään hoitotasapainoon tai raskauspahoinvointi. Satunnaisilla matalilla verensokeriarvoilla ei ole todettu olevan vaikutusta sikiön hyvinvointiin. Liian matalia verensokeriarvoja tulee kuitenkin välttää, sillä insuliinisokki on aina vaarallinen. Tilapäiset korkeat verensokeriarvot eivät nekään ole haitallisia, mutta pitkään kestävä lievästikin kohonnut verensokeritaso on haitaksi sikiön kehitykselle.

Raskauden aikainen ruokavalio
Ennen raskautta ja sen aikana on tärkeää noudattaa yleisiä terveellistä ruokavaliota koskevia ohjeita. Muista syödä säännöllisesti. Jos sinulla on pahoinvointia, syö usein pieniä aterioita. Raskaana olevien on syytä välttää eräitä ruokia tai ruoka-aineita mm. kypsentämätön liha ja pastöroimattomat maitotuotteet voivat aiheuttaa suolistotulehduksia. Tarkemmat ohjeet  vältettävistä ruoka-aineita saat  omalta hoitajaltasi.

Erityisesti sinulle, joka sairastat tyypin 1 diabetesta
Insuliinin tarve alentuu usein raskauden alussa, minkä saattaa huomata useammin toistuvina verensokerin laskuina. Sinun ei tarvitse huolehtia lapsesta sellaisissa tilanteissa, se voi hyvin. Raskauden loppua kohti insuliinin tarve taas kasvaa ja juuri synnytyksen jälkeen insuliinin tarve on samalla tasolla kuin ennen raskauttakin. Siksi voit joutua tarkistamaan insuliiniannostustasi useasti raskauden aikana. Keskustele tästä lääkärin kanssa äitiysneuvolassa.

Lisää tietoa tyypin 1 diabeteksesta ja raskaudesta löydät Suomen Diabetesliiton sivuilta

Erityisesti sinulle, joka sairastat tyypin 2 diabetesta
Vaikka olisit saanut diabeteksesi hyvin hallintaan liikunnan ja ruokavalion avulla, raskauden aikana on tavallista, että myös tyypin 2 diabetesta sairastavat joutuvat käyttämään insuliinipistoksia. Kausiluontoisesti kyseeseen voivat tulla melko suuretkin insuliiniannokset. Raskaana olevat eivät tavallisesti käytä antidiabeetteja. Vakiinnuta verensokeri rajoittamalla sokeri- ja tärkkelyspitoisten elintarvikkeiden, kuten makeisten, perunoiden, pastan, riisin ja leivän syöntiä.

Lisää tietoa tyypin 2 diabeteksesta ja raskaudesta löydät Suomen Diabetesliiton sivuilta

Synnytys ja imetys
Diabetesta sairastava voi synnyttää normaalisti. Tavallisesti lapsi jää äidin luokse synnytyksen jälkeen, mutta silloin tällöin voi olla tarpeellista tarkkailla lasta lastenosastolla, erityisesti ajatellen verensokerin tasoa. Myös imettäminen käy hyvin päinsä. Muista syödä ja juoda tarpeeksi tuottaaksesi tarpeeksi maitoa.

Norjan diabetesliitto: Tiedote diabeteksesta ja raskaudesta. Revidert av professor Kristian F. Hanssen og sist oppdatert i februar 2005.
Lucas MJ: Diabetes complicating pregnancy. Obstet Gynecol Clin North Am.  2001; 28(3):513-36.

Bottom icon image